Lepää rauhassa

elämälle utelias

ja rakastettu sielu.

Surun musta seinä tuli vastaan

kun erittäin läheinen ihminen

yllättäen kuoli.

Miten suurta on tuska kun

suru ja kuolema tulee

vieraaksi yllättäen.

Jo syntymämme hetkellä on

tiedossa viimeinen

päivämme tällä, silti

poislähteminen on aina

yhtä käsittämätöntä.

Saima Harmajan runot ovat olleet mielessäni.

Tässä yksi niistä:

" Oi rakas Kuolema,

lastasi muistatko viimein?

Saavutko varjoin

hienoin ja tuoksuvin siimein?

Kättä en nosta,

en sinun työtäsi estä.

En, rakas Kuolema,

uusia tuskia kestä.

Painava vankila

aukaise sieluni mennä.

Untuvasiivin

uupuja nosta ja lennä."