Ethän kopioi kuviani ilman lupaa. Please, do not copy any of my pictures without permission. Kopiera inte mina bilder utan lov.

23. huhtikuuta 2011

Rantakuntoon

sairastamalla vatsatautia. Siinä viime viikkoinen agendani,
ei ihan kiva kokemus, mutta sutjakkaammaksi
teki kyllä siluettini :-)
Tätä rantakuntoon laihduttamista olen miettinyt usein. Sitä, miksi
on/olisi niin tärkeää laihduttaa, itseä vai muita varten. Mikä motiivi laihduttamisella
ja rantakuntoon pääsemisellä on.
Ystäväpiirissäni on sekä naisia että miehiä, jotka eri tavoin ovat
pystyneet karistamaan hurjatkin kilomäärät. Toiset liikunnan ja terveellisen ruokavalion
avulla, toiset vähäkalorisilla pussikeitoilla ja toiset vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.
Itseni kohdalla tiedän, ettei minun ole mahdollista aloittaa mitään
dieettiä tai ylipäänsä mitään sellaista laihduttamismenetelmää,
joka vaatii tarkkailua ja kontrollointia. Syy siihen on se, ettei minulla pysy oikein tuo
kontrolli missään järkevässä mittakaavassa, vaan se menee minulla
aina vähän yli. Niin on urheilunkin laita.
Voin tällä hetkellä vartalossani erittäin hyvin, parhaiten ikinä.
Itsetuntoni ja itsearvostukseni ovat kohonneet varhaisaikuisuuteni pohjalukemista
jo liki normaaliin eivätkä ole riippuvaisia vaa´an lukemasta
tai peilikuvasta. Sen toivoisin voivani Naperolle
välittyvän, sen, ettei onnellisuus, arvostus, kunnioitus ja itsetunto ole kiinni ulkonäöstä
tai kilomäärästä. Että tärkeintä on se kaikki muu, mitä ihmisessä on ja se, miten
muita kohtelee. Ne määrittävät sen, millainen ihminen
loppujen lopuksi on.

10. huhtikuuta 2011

Matkalla...

... mielen rauhaan ja samalla kauemmaksi sekavasta tilanteesta.

Altaan ihanassa rentouttavassa vedessä hiljesin mieleni ja etäännyin ahdistavasta
tilanteesta. Napero ja mies pitivät huolen siitä, ettei Mamalle jäänyt
turhan paljon aikaa märehtimiseen ja pohdiskeluun.



Tällaisissa maisemissa olisin viihtynyt vielä pidempään. Ottanut oikein
asiaksi tasapainottaa mieleni ja etsiä vastauksia itsestäni. Uskon,
että ihminen itse on omien pyrkimystensä ja unelmien toteutumistensa esteenä.
Siten myös vastaukset päätöksiin löytyy ihmisestä itsestään.
Pitää herkistyä kuulemaan sydämensä ääntä ja tehdä niin kuin
sydän sanoo, silloin myös tekee itselleen oikein.



Minun elementtini on vesi. Vedellä ja sen liikettä katselemalla ja sen "puhetta"
kuuntelemalla löydän sellaisen meditatiivisen hiljentymisen tilan, jota en muuten saavuta.
Lapsena minulla oli tapana mennä sateella ulos, antaa pisaroiden
koputella ja kastella minut. Katsella pisaroiden tanssia asfaltilla ja lätäköissä.
Nuorena menin aina merenrantaan kallioille istumaan ja miettimään elämää, asioita ja totuuksia.
Kaipaan vettä lähelleni, siksi haaveilen loma-asunnosta veden äärellä.