Vedetään kahteen suuntaan

Tällä hetkellä on sellainen jännä olo

kuin minua vedettäisiin kahteen suuntaan.

Toisessa suunnassa on uuden elämän

alku ja ihme, suuri

ilo sisällä kasvavasta

tulokkaasta.

Toisessa taas suru ja haikeus

läheisen ihmisen menettämisestä,

elämän lyhyydestä

ja kuoleman käsinkosteltavuudesta.

Nämä kaksi suuntaa eivät

sulje toisiaan pois, tai

tee toista vähempi arvoiseksi.

Ne kulkevat minussa

rinnakkain. Ilo ja suru.

Musiikki on minulle niin

kokonaisvaltaista, että

kun kuulen tietynlaista

musiikkia, se

avaa minussa padon

sille tunteelle, johon olen sen

musiikin "lukinnut".

Tällainen padonavaus

on niin voimallinen,

että se pudottaa

minut polvilleni.

Hyökyaallon lailla

pyyhkäisee

ylitseni.

Joskus varoittamatta

ja joskus haen

sitä kokemusta

valitsemalla

sitä tietynlaista musiikkia

kuunneltavaksi.

Lepää rauhassa

elämälle utelias

ja rakastettu sielu.

Surun musta seinä tuli vastaan

kun erittäin läheinen ihminen

yllättäen kuoli.

Miten suurta on tuska kun

suru ja kuolema tulee

vieraaksi yllättäen.

Jo syntymämme hetkellä on

tiedossa viimeinen

päivämme tällä, silti

poislähteminen on aina

yhtä käsittämätöntä.

Saima Harmajan runot ovat olleet mielessäni.

Tässä yksi niistä:

" Oi rakas Kuolema,

lastasi muistatko viimein?

Saavutko varjoin

hienoin ja tuoksuvin siimein?

Kättä en nosta,

en sinun työtäsi estä.

En, rakas Kuolema,

uusia tuskia kestä.

Painava vankila

aukaise sieluni mennä.

Untuvasiivin

uupuja nosta ja lennä."

Muutoksia ja muuttujia

Minulle taitaa sopia erittäin hyvin tällaiset

sateiset päivät. Ne puhdistavat luontoa,

auttavat uutta kasvamaan ja vahvistumaan

sekä raikastavat ilmaa ja muutenkin on
helpompaa hengittää.

Ihan viime päivinä on tuntunut siltä, että vihdoin

voin taas hengittää. Että ilma on siihen

raikas ja hengitykselle on tilaa niin minussa

kuin ympäristössäni. Ihanan
virkistävää vaihtelua se on

myös blogikirjoittamisen kannalta.

Kuluneen kevään kun blogini

ovat olleet vähän ettenkö sanoisi

synkähköjä.

Nyt on tullut sade, uudet ilmavirrat puhaltaa

ja jotain uutta alkaa kasvaa.

Monessakin mielessä.
Muutoksissa on voimaa, niin hyvässä kuin
pahassa. Minun kohdallani
se kumpaa voimaa tämä muutos
on, riippuu minusta itsestäni.
Jotta tämäkään ei kohdallani olisi
liian helppoa ja tasaista kulkua
auringon alla, piti matkalle
tulla pari muuttujaa.

Naperon kanssa ollaan tansittu tätä

biisiä ja täytyy sanoa,

että sopii minun fiiliksiini tällä

hetkellä kuin

nenä päähän.



Äiskä

valitsi itselleen äitienpäiväkukakseen

ihanan hortensian. Napero oli

omin pienin kätösin

tuputtanut äidille kasiin ihania

värejä sikin sokin. Mies

oli teettänyt taulun Naperon kuvasta.

Kaiken kukkuraksi naapurissa

tuli kakkukahvit pöytään.

Kaiken kruunasi ihana aurinko, leuto tuulen henkäys

ja pilvetön taivas.

Herkäksi viritetty

Tällaiselle herkälle ihmiselle kaikki tunteet ovat todella

voimallisia. Kun olen iloinen, tunnen pursuavani

ilo. Ja kun olen surullinen, on kuin kaikki

elämässä olisi huonosti eikä missään ole näkyvissä

hyvää tai kaunista. Eräs työkaverini sanoi, että naamastani

näkee millaisella fiiliksellä olen. Tämä pitää

täysin paikkansa. Myönnän, että olen kuin avoin kirja,

joskus sivuni aukeavat luettavaksi pelkästä henkäyksestä.

Usein on myös niin, että vahva tunteiden kokeminen

ja varsinkin kyvyttömyyteni peitellä tunteita

on minulle itselleni rasite. Haluaisin oppia

tunteiden suojaamisen taidon. Minulle itselleni se taito

olisi erittäin tarpeellinen ja yhdistän sen

taitoon suojella itseä. Mikä senkin on

minulle ehkä jopa kaikkein vaikeinta.

Tällainen herkäksi viritetty ihminen

syyllistyy silloinkin kun häntä ei

syyllistetä. Milloin koen syyllisyyttä töihin palaamisesta,

milloin siitä, etten ole superekologinen luomuilija,

milloin oman mielipiteeni takana seisomisesta

ja milloin toisen puolustamisesta.

Herkkyydessä on se hyvä puoli,

että se mahdollistaa aidon empaattisuuden,

mahdollisuuden nähdä asiat toisen ihmisen näkökulmasta.

Omassa työssäni näen kyvyn asettua toisen asemaan ehkä jopa tärkeimpänä

aidon ja arvostavan kohtaamisen mahdollistavana

ominaisuutena. Huomaan, että kaikilla kollegoillani ei

ole tätä kykyä, heillä sen kyvyn on korvannut

oman näkökulman korostaminen ja omnipotentti

omakuva.

Tänään nostan maljan keväälle ja meille

kaikille herkäksi viritetyille!