Ethän kopioi kuviani ilman lupaa. Please, do not copy any of my pictures without permission. Kopiera inte mina bilder utan lov.

1. toukokuuta 2011

Herkäksi viritetty

Tällaiselle herkälle ihmiselle kaikki tunteet ovat todella
voimallisia. Kun olen iloinen, tunnen pursuavani
ilo. Ja kun olen surullinen, on kuin kaikki
elämässä olisi huonosti eikä missään ole näkyvissä
hyvää tai kaunista. Eräs työkaverini sanoi, että naamastani
näkee millaisella fiiliksellä olen. Tämä pitää
täysin paikkansa. Myönnän, että olen kuin avoin kirja,
joskus sivuni aukeavat luettavaksi pelkästä henkäyksestä.

Usein on myös niin, että vahva tunteiden kokeminen
ja varsinkin kyvyttömyyteni peitellä tunteita
on minulle itselleni rasite. Haluaisin oppia
tunteiden suojaamisen taidon. Minulle itselleni se taito
olisi erittäin tarpeellinen ja yhdistän sen
taitoon suojella itseä. Mikä senkin on
minulle ehkä jopa kaikkein vaikeinta.

Tällainen herkäksi viritetty ihminen
syyllistyy silloinkin kun häntä ei
syyllistetä. Milloin koen syyllisyyttä töihin palaamisesta,
milloin siitä, etten ole superekologinen luomuilija,
milloin oman mielipiteeni takana seisomisesta
ja milloin toisen puolustamisesta.

Herkkyydessä on se hyvä puoli,
että se mahdollistaa aidon empaattisuuden,
mahdollisuuden nähdä asiat toisen ihmisen näkökulmasta.
Omassa työssäni näen kyvyn asettua toisen asemaan ehkä jopa tärkeimpänä
aidon ja arvostavan kohtaamisen mahdollistavana
ominaisuutena. Huomaan, että kaikilla kollegoillani ei
ole tätä kykyä, heillä sen kyvyn on korvannut
oman näkökulman korostaminen ja omnipotentti
omakuva.

Tänään nostan maljan keväälle ja meille
kaikille herkäksi viritetyille!

3 kommenttia:

  1. Ihania kirjoituksia :). Löysin blogisi Hevosvoimilla -blogin kautta ja sait minusta varmasti uuden lukijan :).

    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  2. Saitko sähköpostisi auki (sillä toisella osoitteella)?

    Kraamis!
    -Pia-

    VastaaPoista
  3. Anna, tervetuloa sohvalle! Ja sydäntä lämmittää, kun kirjoitukseni koskettavat ja liikuttavat jotain sisällä. Tulen vastavierailulle :=)

    Pia, kiitos postista. Luin ja kyllä kolahti.

    VastaaPoista