Tässä aamusella lapsosten katsellessa lastenohjelmaa, mietin sitä, miten erilainen olen nyt verrattuna esikoisen pikkulapsiaikaan. Silloin ahdistuin, jos hän ei nukahtanut heti, sylki ruuan suustaan tai itki vaikka kuinka yritin lohduttaa. Nyt olen erilainen. Muuttunut äitinä ja muissakin rooleissa.
Enää ei maailma kaadu, jos sitteri ja pikkuinen ovat yltäpäältä soseessa tai nukahtamiseen menee puoli tuntia. Ainoa, missä muutos on vielä pikkukengissä, on itkun sietäminen. Työtä sen eteen olen tehnyt ja teen edelleen. Tiedän, että jonain päivänä sekään ei tunnu "miltään".
Äidiksi tulo muuttaa ihmistä, minun kohdallani se muutos on vasta nyt omasta mielestäni positiivinen. Yritin pitää kiinni siitä, mitä ja millainen olin. Ehkä sillä on osansa, että esikoisen syntyessä olin reilusti päälle kolmikymppinen ja tottunut elämään itsenäistä elämää.
Sanoin tässä taannoin omalle äidilleni, että olen paljon rennompi nyt kuin ekalla kerralla. Hänestä silloin minussa ollut mitään rentoa. Hyvin, hyvin totta. Muistan, etten silloin halunnut käydä missään julkisella paikalla vauvan kanssa, odotin, että mies tulee kotiin ja menin yksin. Kaipasin silloin yksinoloa paljon, paljon enemmän kuin nyt. Yksinolo on minulle tärkeää akkujen lataamista, se, että saan tehdä jotain keskeytyksettä ja vain sitä, mitä itse haluan. Yhtä tärkeää se on edelleenkin, nyt vain siedän sitä, että siihen on aikaa hyvin, hyvin harvoin... Sitten joskus :=) Sitä hetkeä odotellessa katselen seuraamieni bloggareiden ihania kuvia sisustusjutuistaan, kukkaistutuksistaan tai tuunausjutuistaan.
Ihanaa syysviikonloppua!
Joo, en oo tavannut vielä ainuttakaan ihmistä, jota ei olisi lapset muuttaneet. Tai jolla ei pipo löystyisi, kun muksuja tulee useampi. Itse tein kaksi ensimmäistä lasta reilu kaksikymppisenä ja nämä kaksi viimeistä kypsässä iässä lähellä neljää kymmentä. Täytyy myöntää, että taisin olla silloin nuorena aika niuho mamma. Nämä aikuiset lapset vielä muistuttaa asiasta tämän tästä. Kun kuulemma ote on lispunut jo liikaakin.
VastaaPoistaMinäkin odotan, että nämä lapsoset aikuisina sanoo tekevänsä kaiken eri tavalla kuin minä. Osan voikin hyvillä mielin toivoa heidän tekevän toisin, sen verran tiukkis mamma olen. Sitä toivon, että esikoisen ei tarvitsisi käydä läpi synnytyksen jälkeistä masennusta kuten minä kävin, käyn edelleen.
VastaaPoista