Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Seli, seli, mutta pikkulapsiarki vain kahdenkin pienen kanssa on ollut kovittelemaani rankempaa enkä ole jaksanut iltaisin lasten mentyä nukkumaan muuta kuin maata sohvalla ja toljottaa yhdentekeviä tv-sarjoja.
Kesän jälkeen tuli tilanne, jossa voimavarani olivat olemattomat. En tunnistanut itseäni, enkä varsinkaan halunnut nähdä sitä, mitä minusta tuli kun en enää jaksanut. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, sanotaan. No, se pitää paikkansa minun kohdallani, viime syksynä. "Onneksi" tajusin itse tilanteeni ja huusin niin kovaa apua, oikeaan suuntaani, että sitä vihdoin sain. Tosin hetkellisesti, ja sen jälkeen väsyin siihen odotukseen, että saan kaipaamaani apua mutta aina h-hetken lähestyessä ei ollutkaan tekijöitä. Ratkaisin tilanteen parhaaksi katsomallani tavalla, palaamalla töihin suunniteltua aikaisemmin. Ratkaisuni tein ajatellen lasteni parasta. Sanokoon kuka mitä tahansa kunnallisesta päivähoidosta alle 3-vuotiaille, sillä hetkellä lapsilleni oli parempi olla päivät hoidossa, jossa on osaavia ja jaksavia aikuisia, kuin väsyneen, itkuisen ja hallitsemattoman äidin kanssa kotona.
Työnteko on minulle luontevaa enkä koskaan ole pitänyt itseäni minään kotiäidin ruumiillistumana. Silti kesti jonkin aikaa, että pystyin vakaasti seisomaan päätökseni takana ajattelematta, että olisin epäonnistunut tai kelvoton vanhempi. Tämä viime syksyinen elämäntilanteeni on saanut minut näkemän asioita toisin silmin ja ymmärtämään muiden ratkaisuja eri tavalla kuin ennen. Ihminen, joka ei ole koskaan itse ollut jaksamisensa kanssa hiuskarvan varassa, ei voi täysin käsittää millaista se oikeasti on. Nyt minä pystyn. Ehkä kokemani voi koitua jollekin muulle hyödyksi.
Hiljaiselon jälkeen tulitkin heti haastetuksi Onnenpisaroita -blogissani :).
VastaaPoistaKiva kuulla sinusta pitkästä aikaa.
VastaaPoistaElämä tarjoaa välillä yllätyksiä ja sitä oppii itsestään kaikenlaista uutta. Ei ne lapset onneksi siitä pilalle mene, että ne hoidossa joutuu olemaan, mutta kyllähän se välillä kirpaisee, kun ajattelee, että joku muu hoitaa mun lapset.
Ainakin minä jaksan olla huomattavasti parempi vanhempi, kun en ole lasteni kanssa ihan kaiken aikaan. Ja itseään ja parisuhdettaankin pitäisi jaksaa ja ehtiä hoitaa. Lasten on hyvä olla, jos vanhemmilla on hyvä olla.
Katja: Niinhän se on, kun vanhemmalla on hyvä olla niin lapsillakin on. Olen ihan tyytyväinen lasten hoitopaikaan, olin vain ajatellut olla kotona hoitovapaalla kevään vielä. Kesti hyväksyä se, ettei musta ollut olemaan kotona tämän toisen jälkeen.
VastaaPoistaAnna: kiitos! tervetuloa sohvalleni.