Tosi hyvä päivä

Tässä yhtenä älyttömyyden päivänä päätin ryhdistäytyä ja leipoa sämpylöitä. Niiden tekeminen kun kaikkien mahdollisten ruokabloggareiden, leivontagurujen ja vauvasivustojen mukaan on helppoa kuin heinänteko. No, kuten arvata saattaa, minun kohdallani tämäkin "pullantuoksuinen ekoäiti" -hetki meni reisille. Sämpylät eivät kohonneet milliäkään ja olivat kivikovia kökkäreitä. Roskiksen pohja oli niiden seuraava osoite.

Oikeasti olen niin superkade niille, jotka saavat sämpylät ja muut mahdolliset leipomiseen liittyvät tekeleet onnistumaan. Saatikka niille, jotka vielä onnistuvat säveltämään ja muokkaamaan reseptejä miten haluavat. Höh, salaisesti toivon pientä epätäydellistä hetkeä näille "täydellisille äideille/naisille". Esimerkiksi, että patalappu siirtyy kriittisellä hetkellä vähän kun he ottavat luomuksensa uunista sillä seurauksella, että refleksinomaisesti ote heltiää ja super-hyper-yyber-täydellinen suflée lentää kaaressa lattialle. Sitten vielä tulee nurkan takaa pikkupuudeli, joka popsii kaiken viimeistä murua myöden.

Kaikki eivät voi osata kaikkea ja jokainen on hyvä jossain -läpändeerokset olen kyllä sisäistänyt ja edelleen siirtänyt. Mutta silti tunnen piston äitiydessäni, kun perhekahvilassa joku toinen äiti kovaa ja mahtipontisesti "ei voi kuvitellakaan et antaisi lapsensa syödä jotain lisäaineilla myrkytettyä valmisleipää". Tai kun samainen supermom "tekee itse kaikki lasten soseruuat ja pakastaa ne pienissä minigrip-pusseissa et voi sit helposti ottaa sieltä sulamaan mussukan aterian".  Hienoa, että joku kullanmurunen saa osakseen tuota täydellisyyttä. No, meidän mussukoiden leivät ja lemiruuat tekee jonkun toisen äiti, ja tämä äiti kohottaa äitiydentunnettaan ajattelemalla, että siten työllistää ainakain sen yhden äidin.