Tohkeissani aloitin eilen pienen askartelusession, ihan seuraamieni blogien innoittamana. Otin esille decoupage-tarvikkeet, lasilautaset, viinilasit, maalit, liimalakat, pahvit, sanomalehdet, pensselit, kontaktimuovin ja kirurginveitsen. Kaikki tarvittavat tilpehöörit olin ostanut pari viikkoa sitten kun idea askarteluun ryhtymisestä oli herännyt. Mistä idea siis lähti, no siitä samasta pienestä äänestä, joka kyseenalaisti minua itselleni. Siis se, jonka seurauksena aloitin sukankutomisen.
Noh, aloitin sitten helposta eli lasilautasten tuunaamisesta. Siististi levitin ekan kerroksen liimalakkaa ja asettelin valitsemani servetin sen päälle. Ekassa versiossa aloitin heti perään levittämään toista lakkakerrosta. Sillä seurauksella, että sevetti repesi useasta kohdasta. No, en luovuttanut, vaan pesin lautasen ja aloitin uudelleen. Tällä kertaa annoin servetin kuivua lakkakerroksen päällä puolisen tuntia ja sitten uusi lakkakerros. Tämä onnistui pikkuisen paremmin. Tosin jälki ei minun silmääni miellytä. Siitä vissiin piti tulla jotenkin sileä... Minun versioni ja ryppyinen rusina.
Koska vieläkään en halunnut myöntää itselleni ettei minusta ole askartelijaksi tai ylipäänsä minkään valtakunnan tuunaajaksi päätin siirtyä seuraavaan projektiin: viinilasien tuunaamiseen. Idean tähän sain sisustusliikkeessä, jossa oli myytävän viinilaseja, joissa luki Vin. Ajattelin, että mähän voisin kans Ikeasta ostamani suuret viinilasit tekstittää tuolla tavalla. Siispä printtaamaan ja skannaamaan sopivaa tekstiä, sitten kalkkeeraamaan teksti kontaktimuovin paperipuolelle ja leikkaamaan teksti irti veitsellä. Tähän asti kaikki sujui "kuin Strömsössä". Mutta irrottaessani paperiosaa liimaosasta, tarttui kaikki toisiinsa kiinni. Se siitä. Päätin vielä yrittää toisella tavalla. Laitoin printin lasin sisään ja lähdin maalaamaan tekstiä suoraan lasiin. Sinänsä ihan onnistunut tapa, lopputulos vain näytti, ylipositiivisesti ja -kannustavasti sanottuna persoonalliselta. Joten viinilasikin meni pesuun ja tilpehöörit kaapin pohjalle. Jonne ne jää kunnes Napero päättää kokeilla koulussa oppimiaan juttuja ja samalla opettaa äitiään.
Kuulostaa aika hauskalta toi kokeilu... Mulla menee itselläni hermot aika äkkiä, jos jälki ei miellytä... Mutta aina noita askartelutarvikkeita tarvitsee sitten johonkin muuhun. Monta onnistunutta juttua on tehty epäonnistuneiden jämistä.
VastaaPoistaKiitos rohkaisun sanoista! Vielä minulla on matkaa tuohon ajatteluun...
VastaaPoistaMama Rosie! Tässä tulee tosi positiivinen, kannustava ja kiitollinen kommentti: Olin kuolla naurusta!!! Askartelu/tuunauskokeilusi ei siis mennyt hukkaan! Nauruhan pidentää ikää, joten minä sain, Luoja tietää, miten paljon elinaikaa lisää!!! Vieläkin pidemmän elämän olisin saanut, jos olisit liitänyt muutaman kuvan....tai sitten en!!! Olisit antanut meidän lukijoiden "arvostella sun tekeleet"!
VastaaPoistaHuh-huh, ihan vatsaan koskee...näen sieluni silmin...juu, ei, vahingonilo se on paras ilo...
Mutta oikeasti: et sitten keksinyt aloittaa vielä vaikeammasta jutusta, vaikka lehtikultauksesta?
Minä heitin kerran vuonna 1987 erään blazerin, jota ompelin, kaapin perukoille, ja siellä on pysynyt. Korkeintaan suoraa saumaa voin ommella.
No, olipa tämäkin nyt sitten rohkaisua kerrakseen. Sorry!
Hoppas du får en trevlig dag, trots mina deprimerande kommentarer. Men JAG hade roligt!!!!
Kramar!
Pia,
VastaaPoistaihanaa, että olen voinut ilahduttaa ja piristää päivääsi ja siten pidentää elämääsi :=)
Joo, huvittavaa se onkin näin tällä tavalla blogissa, mutta itse työntohussa ja suuressa itseensä uskomisen huumassa ne lukuisat epäonnistuneet räpellykset ei siinä kohtaa naurattanut allekirjoittanutta.
Ja jåå, kuvia en lisännyt, siihen ei itseironiani oikein yltänyt :=) Ehkä olis nyt jäkikäteen ajateltuna pitänyt. Olisin voinut saada vaikka vinkkejä, miten OLISI PITÄNYT tehdä...
Kramar, Rosie