Mielenrauhaa

Huomaan kaipaavani rauhallisuutta niin ympäristössäni, työssäni kuin pääni sisällä. Kuulun siihen osaan ihmisistä, joiden on kaikki rajansa opittava asettamaan kovimman kautta. Pää on lyötävä seinään kerran tai kaksi, ennen kuin voi oppia tekemään toisin. Olen aina ihaillut niitä, joilla on sisäsyntyinen kyky asettaa itselleen rajat, tietää mikä ratkaisu on kulloinkin se oikea ja niitä, joilla on kyky sekoitella montaa keitosta samaan aikaan. Itselleni jo kahden sopan keittäminen yhtäaikaisesti tietää katastrofia...

Mielenrauhan saavuttaminen on tällä hetkellä minulle päälimmäinen asia ja samalla tärkein itseäni koskeva muutoskohde. Koko aikuisikäni olen juossut paikasta, työstä ja ihmissuhteesta toiseen. Nyt haluan rauhoittua ja nauttia tästä hetkestä, tästä onnesta ja tasapainoisuudesta nykyisessä perhetilanteessani. Itselleen ja luonteelleen ei mitään voi, mutta aina voi kehittyä ja oppia sopeuttamaan toimintaansa toiseen suuntaan. Minun oppimisen paikkani on hidastaminen, harkitseminen, tärkeysjärjestyksen muistaminen ja kohtuullisuus.

Hidastamista, tilanteeseen ja hetkeen pysähtymistä harjoittelen valokuvaamalla. Yksityiskohtien, tilanteiden ja tunnelmien havainnointi, niiden ikuistaminen ja välittyminen kuvien kautta toimii minulla meditaation tavoin. Keskittymällä johonkin aivan muuhun, pystyn irrottautumaan hektisyydestä ja vauhdinhurmasta. Silloin en ajattele mitään, vaan imen itseeni näkymiä, visioita, muuta maailmaa ja perspektiivejä. Kyllä maailma näyttää eriltä kävellen kuin auton tuulilasin lävitse :=)

Rauhallisuutta pääni sisälle haen joogaamisesta, kirjojen ahmimisesta, leffojen katselusta sekä nyt tästä kirjoittamisesta. Vielä pitäisi löytää keino saada päänsisäinen rauha työhön. Tämän hetkistä työtäni kuvaa Aki Sirkesalon sanat:" annoin pikkusormen, se vei koko käden.." Tein viikonloppuna itselleni lupauksen tai tavoitteen, ihan kuinka vaan sen haluaa nimetä, että vuoden kuluttua teen sellaista työtä, josta nautin, joka on kaikin puolin tyydyttävää ja sopivan lähellä kotia ja jossa voin hyödyntää kaikkia osaamiseni alueita.

Rauhaa kotielämään saan suunnittelemalla ja varaamalla omaa aikaa rakastamilleni asioille. Myös Naperon kasvaminen sylivauvasta taaperoksi omalla tavallaan tuo rauhallisuutta, enemmänkin henkisellä tasolla kuin "auditiivisesti ja fyysisesti". Pikkulapsivaihe oli minulle äärettömän rankkaa. Jouduin kohtaamaan itsessäni puolia, joiden olemassa olosta en ollut tietoinen ja joiden käsitteleminen oli vaikeaa. Nyt tuntuu, että hallitsen itseni ja vanhemmuuden. Olen sinut kokonaisuuden kanssa. Se on paljon se. Vielä haluan välittää Naperolleni, että harkitseminen, hitaus ja rauhallisuus eivät ole heikkouksia, vaan vahvuuksia ja taitoja, joiden avulla satuttaa vähemmän itseään ja siinä samalla muita.