Jatkan hieman aiemman blogikirjoitukseni aiheesta: unelmien tavoittelusta ja rakkaiden huomioimisesta.
Olen vahvasti sitä mieltä, että läheisien huomioiminen ja unelmien tavoittelu eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin. Omat unelmat ja haaveet, kumppanin unelmat ja haaveet, avoin asioista puhuminen sekä toisen kunnioittaminen työstävät ja jalostavat molempien haaveet ja unelmat sellaisiksi, jotka ovat toteuttamiskelpoisia. Tiedän, tällainen saattaa olla kaukana itse kunkin nykytilanteesta, ei se siltikään tarkoita sitä, ettei kuvaamani tilanne olisi saavutettavissa oleva. Täytyy yhdessä haluta työstää unelmaansa ja tulla toista puolitiehen vastaan.
Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen pisin matka on kulkea puolitiehen toista ihmistä vastaan.
Kuitenkin, jos unohtaa itselle tärkeät asiat, ne joista oma onnellisuus rakentuu, on se silloin väärin ei vain itseään vaan myös kumppaniaan kohtaan. Hän kun elää siinä uskossa, että toinen on tyytyväinen ja onnellinen juuri tässä tilanteessa, vaikka tosiasiassa niin ei ole. Vain ihminen itse on oman unelmansa esteenä. Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon haluaa unelmansa saavuttaa ja onko itse haluakas kulkemaan vaihtoehtoista reittiä. Ja voihan olla niinkin, että oma alkuperäinen suunnitelma siitä, miten unlemansa saavuttaa ei olekaan se paras ratkaisu. Vaan kun olosuhteiden "pakosta" ottaa rakkat huomioon ja näkee vaihtoehtoisen reitin, voi siitä sukeutua jotain velä parempaa.
"Life is like a box of chocolate, you´´ll never know what you get." Forrest Gump
Unelmistaan voi tehdä totta.
Niinpä niin, tästäkin hyvin pitkälle samaa mieltä. Takana yksi yritys elää elämä vääristä lähtökohdista, nyt uusinta yritys jakamalla haaveita. Sillä kohtaa kun tajusin, että elämä menee ohitse lasin takaa katsellen, tein ratkaisun. Nyt ehkä hieman enemmän jaettuja unelmia, mutta jonkin verran myös omista luopumista. Tai eihän sitä vielä tiedä, mitä aika tuo tullessaan hioessaan särmiä. Yhtä unelmaani kuitenkin toteutan, vaikka toteutumien ottaa koville ja vie voimat. Uskon kuitenkin, että lopussa palkinto odottaa.
VastaaPoistaTotta! Yksin, perille asti käveleminen, on useasti helpompaa, kun kävellä jotakuta puolitiehen vastaan. Vaikeaksihan sen tekee juuri se, että siinä on toinen osapuoli, joka on otettava huomioon...
VastaaPoistaSitten onkin toinen seikka: miten osaan hillitä itseni sen toisen unelmien huomioimisessa, omieni puolittamisessa - miten ylipäänsä osaan keskustella/kuunnella? Jyräämättä, olla suuttumatta, loukkaantumatta?
Eli; on opeteltava keksustelemaan - sitten ehkä eteenpäin, kohti yhteistä unelmaa, joka sisältää puolet omaa, alkuperäistä...?
Hyvää sunnuntaipäivää!!!
Kram/Pia